But where's THE HAPPINESS

*** Warning: Postaus sisältää vahvoja omia mielipiteitäni, yleistyksiä, nopeita johtopäätöksiä, vain pinnan raapauksia aiheeseen ja yksinkertaistettuja ratkaisuja, koska kirjoittaisin aiheesta muuten romaanin. Älä lue, jos et halua ajateltavaa tai jos luulet saavasi tekstistä välittömiä, oikeita ratkaisuja täällä elämisen ongelmiin. ***

Onnellisuudesta puhutaan aina ja sen löytämisen sanotaan olevan the elämän tarkoitus. Like this:

Onnellisuus ei ole esimerkiksi pelkkää maallista omaisuutta, perustarpeiden tyydyttämistä, turvallisuutta, ystäviä, perheenjäseniä, kotia ja rahaa jolla voi ostaa itsensä tyytyväiseksi. Kukaan tuskin oikeasti ajattelee, että rahalla voi ostaa onnellisuutta. Tätä paljon puhuttua onnellisuuden käsitettä ruokkivat kaikki edellä mainitut asiat, jotka myös aikaansaavat lyhytkestoisia onnellisuuden tuntemuksia. Ne ovat kaikki tähdellisiä elämässä, eritoten jokapäiväisessä sellaisessa.

Kuvista saattaa joku bongata asioita, jotka itselle aikaansaavat lyhytkestoista onnea.

Mitä pitkään kestävä onnellisuuden tunne sitten tarkoittaa ja sisältää ja miten sen voi saavuttaa? Kannattaako sitä tavoitella ja miksi sen tavoittamisesta kuohutaan niin paljon?

Onnellisuus on itsensä, elämänsä ja maailman hyväksymistä sellaisenaan. Elämää voisi sanoa helvetiksi ja elämän jälkeistä sekä sitä edeltävää osiota (which is being nothing) paratiisiksi tai taivaaksi, siksi onnelliseksi ajaksi, sillä elämä on toisinaan pelkkää kärsimystä ja maailma on julma. Mutta koska olemme täällä, ja suurin osa meistä kestää elämän loppuun (?) saakka, planeetalla täytyy olla kauniitakin asioita. Kun tunnet itsesi surulliseksi, mieti, miten kaunista elämä itsessään on. Se voisi olla olematta olemassakin.

 Jokainen käsittää tämän kohutun olotilan erilailla - ja kaikki käsitykset ovat yhtä oikeita. Me kaikki ihmiset kun seisomme samalla viivalla, kukaan ei voi esittää jotenkin varmempia tai oikeampia elämänfilosofioita kuin toinen; tulkintamme tästä kaikesta on omakohtaista eikä mistään, esimerkiksi kuolemanjälkeisestä elämästä, voi sanoa mitään varmaa. Niinpä meidän osaksemme jää vain tehdä itsemme iloiseksi päättämällä niin, ja yrittää päästä vastoinkäymisistä yli, ajatella positiivisesti, jottei tuhlaisi elinaikaansa murehtimiseen tai onnettomuuden oloon. Sitä kukaan ei voi sanoa, mikä elämän tarkoitus on, eikä sitä, kannattaako onnellisuuden tavoittelu, mutta jokainen luultavasti tietää, miltä ainakin lyhytaikainen onnen tunne tuntuu. Se on kokemisen arvoista, ja uskallan sanoa, että miltei kaikki haluavat elämältä onnellisuutta, josta vouhkaaminen on nykyään sillä tasolla, etten ihmettelisi jos joskus keksittäisiin tuotteistaa onnellisuus ja myydä sitä huikealla hinnalla. Vai onko niin jo tehty?

"I know who I am, I just forgot for a little while"

I'm awake. Heräsin juuri tänään, 3. huhtikuuta. En tiennyt olleeni koomassa ennen kuin valo aukaisi silmäni. Vaikka mua väsyttää niin paljon juuri nyt, olen onnellinen samaan aikaan, sillä aurinko on sulattanut viimeisenkin jääkerroksen ympäriltäni. I'm alive.

Tajuan nyt, ettei koomassa voi tehdä mitään hyödyllistä, mitään mitä rakastaa. Mun koomani alkoi loppusyksystä, enkä ole koko talvena tuntenut onnellisuutta kertaakaan. En ole tiennyt kuka olen - tai oikeastaan, niin kuin joku viisas on joskus sanonut: tiedän kyllä, kuka olen, unohdin sen vain hetkeksi. Hukkasin itseni teeskenneltyyn positiivisuuteen, joka johti johonkin paljon pahempaan, epätietoisuuden, epätoivon, tyytymättömyyden ja paniikin merenpohjaan. Onneksi auringonsäteet voivat keväällä ulottua sinne pohjallekin asti ja raahata haukkaamaan happea.
Nyt käsitän taas, minne olen menossa, mitä tekemässä ja mitä haluan tehdä, ihan oikesti haluan. Nämä kaikki koostuvat pienistä suuntaa antavista asioista, mutta sellaisistahan kokonaisuudet rakentuvat. Minulla on yhtäkkiä ideoita, suunnitelmia ja tunnen mielen tasapainoa, rauhaa ja määrätietoisuutta. Pienen pientä iloa siitä, mitä minulla on ja mikä olen.
Mikä tärkeintä, jaksan taas nauttia lukemisesta. Ja arvaan, että pian myös kirjoittamisesta. Kiitos kevät, jaksan taas elää ensimmäistä kertaa puoleen vuoteen.

Yhden asian tahdon mahdollisille lukijoille sanoa: älkää ikinä teeskennelkö positiivista elämänasennetta. Se voi auttaa lyhyen, vaikean elämänvaiheen yli, mutta sen jälkeen pitäisi saada ote omasta sisimmästä itsestä, tai sen voi kadottaa pitemmäksi aikaa kuten minä. Positiivisuudella on merkitystä vasta kun se on aitoa.

I'm awake again.

P.S. Suosittelen lukemaan Kiran Desain Hulabaloon hedelmätarhassa. Se koukuttaa ihanasti heti alkuun.

Oh, holiday

Takana hauska ilta wanhojen jatkojen merkeissä (siis minua vuotta vanhemmat tanssivat tällä viikolla), sitä ennen musiikkiopiston tutkinto läpi arvosanalla 4/5 eli kiitettävä ja torstaina olin tarjoilemassa vanhojen tanssien sukulaisillassa, jos sitä nyt sellaiseksi kutsuisi. :D Nyt alkoi loma eikä ole ainakaan pariin viikkoon mitään kummempia velvollisuuksia.
Hauskaa lomaa kaikille, joilla se nyt on ja jaksamisia niille, jotka joutuvat vielä vähän odottelemaan!

And the cons took over me

Stressi. Taas. Kiitos kuuluu lukiollemme.
...
Puristan hampaita yhteen ettei tähän tulisi liian vihaista tekstiä.

Kyse on siis yhdestä äidinkielen kurssista, joka on valinnainen mutta totta kai kaikkien tulisi se ottaa, sillä yo-kirjoituksissa voidaan kysyä kaikista kursseista ja kaikkihan me joudumme äikän kirjoittamaan. Kurssin aihepiiri on itselleni sen verran vieras ja vastenmielinen ja se on kuulemma esiintymispainotteinen käytännön kurssi, eli en millään haluaisi sinne mennä. Ehdin jo täytellä kurssimuutoslapun ja heivata kyseisen kurssin pois vaivaamasta minua lukkarissani.
No, sitten ryhmänohjaajamme latoi luokalleni viestejä, joissa hän mainosti ko. kurssia ja tähdensi faktaa, että äidinkielen kaikista kursseista voidaan kysyä yo-kokeessa, blaa blaa blaa. Ja huomautti myös, että kurssi tuskin toteutuu, jos sinne ei ilmoittaudu enemmän opiskelijoita. Tässä vaiheessa minua alkoi kaduttaa ja rupesin sitten kriiseilemään, että mitä jos mokaan yo:t nyt tämän yhden käymättömän kurssin takia & samaan aikaan puolustelin itselleni, että L:n kirjoittanut siskonikaan ei ollut käynyt tätä kurssia. Vaihdoin mielipidettäni kurssin kanssa ehkä kerran tunnissa, ja eilen sitten olin vihdoin tullut siihen tulokseen, että menenkin kurssille, koska en halua riskeerata kirjoituksia vaikka sitten joutuisin kestämään esiintymistä ja paineita jne.
Se olisi ehkä ollut ihan järkevä päätös. Joku ei vain ilmeisesti halua, että menen tälle kurssille. Sain tänään selville koulussa, että ilmeisesti kukaan ei ole tulossa sinne. Enpä taida huomenna herätä normaalia aikaisemmin kouluun vain mennäkseni tarkistamaan, olenko tosiaan yksin yrittämässä kurssia läpäistä. Oletus on siis, että se ei toteudu. Ja miten se voi olla mahdollista, jos kerran yo-kokeessa voi olla tästäkin kurssista kysymys, häh?! Mikä lukion ykkösiä vaivaa, haluavatko kaikki tarkoituksellisesti päästää irti mahdollisuudesta kirjoittaa äikkä hyvin?
Luulen, että kukaan ei vain halua käydä kurssia. Se on sitten siinä, jos kokeessa on kysymys kurssista, ei voi mitään. Enpä taida enää edes salaisesti toivoa voivani kirjoittaa äikän edes lähelle yhtä hyvin kuin siskoni.
Kiitos siis, pikkuinen lukiomme kera 14 ykkösluokan opiskelijan. Tällaisia huonoja puolia osasin uumoilla, mutten tajunnut odottaa että lukion pienuus voisi aidosti huonontaa valmiuksia kirjoituksiin. Täytyy sitten kai lakata antamasta kirjoituksille mitään arvoa ajatuksissaankaan, jotten sitten pettyisi liikaa nähdessäni odotettua huonommat tulokset.

Ja nyt ei mihinkään mutta kaikkeen liittyviä kuvia to cheer up everyone who reads this no one.

Friday = French, books & nonsense

Heippa! Oooh se on vihdoin perjantai ja koeviikon päätös! Tätä hetkeä on odotettu viimeiset kaksi viikkoa :--D Mutta eipä tänään mitään ihmeellistä kuitenkaan järjestynyt - aamulla jumalattoman paksu paperipinkka joka ranskan kokeen nimikkeellä kulki, kotiin päästyäni kriiseilyä ja säätöä yhdestä äikän kurssista via Wilma, sitten Pieni Suklaapuoti ja pianotunti. Edessä koti-ilta. Noh, väsymys kyllä painaa sen verran ettei muusta olisi tainnut mitään tullakaan :)) (Ihan niin kuin mulla olisi tuhansia vaihtoehtoja.)

Mutta joo. En oikeastaan tiedä, mistä tulin kirjoittamaan... Tajusin tuossa, että tämän blogin teema on ehkä hiukan kadonnut näpeistä. :D En ole muistaakseni kertaakaan kirjoittanut kirjoista, joten tästä lähtee!

Mua on aina kutsuttu lukutoukaks, vaikken arjessa ole pariin vuoteen paljoa ehtinyt lukeakaan. Elokuvia katson paljon enemmän, mutta mua harmittaa ettei aikaa lukemiselle tahdo useinkaan löytyä. Juuri koeviikkoa ennen kävin kirjastossa sattumalta ja lainailin kivoja niteitä, kunnes sitten ne kotiin raahattuani muistin, etten pysty alottamaan yhtäkään reiluun viikkoon. However, nyt on menossa Joanne Harrisin Pieni Suklaapuoti, jonka olen lukenut ainakin kerran aikaisemmin, mutta se ei vain menetä hohtoaan. :-) Kirjailija lukeutuu muutenkin suosikkeihini, ja Sinisilmä on mielestäni aivan älyttömän kiehtova teos. Ai niin, ehdinhän minä lukea miltei loppuun Anna Gavaldan Viiniä keittiössä. Gavalda on minulle suht. uusi tuttavuus, mutta olen ihastunut täysin hänen kirjoitustyyliinsä! Muuten, jostain syystä kirjakieli jumittui näköjään paikoilleen, kun aloin puhua kirjoista. No ei se mitään, eiköhän asiallista (...) tekstiä ole kivempi lukea!

Tuli mieleeni, että ennakkoluulottomuus lukemisessa on varmaan yksi tärkeimpiä asioita. Peruskoulun viimeisellä luokalla meidän piti tehdä kirjailijakansio, johon tuli lukea vähintään yksi kirja ja tehdä sen sekä kirjailijan elämän pohjalta erinäisiä tekstejä. Kirjailijalista koostui suomalaisista tunnetuistakin henkilöistä. Minulle sitten tuntemattomasta syystä päätyi F. E. Sillanpään Nuorena nukkunut käteen, ja sen lukaistuani päätin tarttua vielä Hurskas kurjuus -opukseen. En ollut aikaisemmin lukenut kyseiseltä aikakaudelta oikeastaan mitään, joten aluksi kieli aiheutti pientä takkuamista. Ymmärsin oikeastaan toisen kirjan aikana, että vastoin kaikkia odotuksiani taisin aidosti nauttia ja olla kiinnostunut (minulle) vanhoista, suomalaisista kirjoista. Niiden lukeminen oli loppujen lopuksi hyvinkin positiivinen kokemus, ja suosittelenkin Sillanpään tuotantoa kaikille ennen lukioon menoa - hyvää yleissivistettä.

Ennen lukioon menoa käytin kesälomasta suuren osan lukemiseen, sillä ennakoin tulevaa ajanpuutetta. Luin kaikenlaista hömppää, kuten Kira Poutasen Rakkautta-sarjan (vai miksikä sitä pitäisikään kutsua), Kate Jacobsin Lohturuokaa jne, mutta onneksi myös Sofi Oksasen Puhdistuksen. Onko joku tätä nyt tavaava muuten lukenut sen? Olisi kiva kuulla mielipiteitä, sillä minuun se ei täysin kolahtanut. Odotin kieleltä jotain enemmän, mutta kirjan juttu olikin ehkä tapahtuva. Se olisi tosin pitänyt tajuta jo etukäteen, mutta joo eteenpäin. Puhdistus oli tapahtumiltaan vaikuttava, mutta en voi sanoa että myönteisessä mielessä. Se oli rankka tarina, obviously, mutta en itse saanut ammennettua siitä mitään sen suurempaa... Okei, taisin odottaa liikoja.

Tämän sekavan viime aikoina lukemieni kirjojen selostuksen päätän parhaimpaan palaan eli Carlos Ruiz Zafóniin. Olen lukenut hänen kolme löyhästi toisiinsa liittyvää kirjaansa ja haluaisin aina vain lukea lisää!

Jos tätä postausta sattuu lukemaan kuka tahansa kirjan joskus avannut ihmisolento, kuulisin mielelläni lempikirjoja, -kirjailijoita, kokemuksia ja seuraavaksi lukulistassa jonottavia teoksia!

Tässä tulee oma epämääräinen kirjailijajononi:

- Dostojevski

- Umberto Eco

- Mikko Rimmisen Nenäpäivä, joka uinuu kirjahyllyssäni...

- Shakespearea! Noloa, en ole lukenut yhtään

- Lisää Joanne Harrisia

- Kjell Westö

- Oscar Wilde

- Tshehovin novelleja

- Kafka

- Sylvia Plath

- Jonathan Swiftin Gulliverin matkat

Voisin jatkaa ikuisesti, joten pätkäisen tähän. Klassikkolinjalla mennään siis pääosin tällä hetkellä!

Exams and tiredness, tiredness and exams

... Niin. Otsikko kinda says it all. Koeviikko tammikuun lopussa on aika superihana juttu, eikö? Varsinkin kun arvosanatavoitteet hilluvat melko korkealla. Tää stressi aiheuttaa sydämen lisälyöntejä ja tunteen, että burn out kolkuttaa jo ovella ja oon lukion ekan luokan kevätpuolta tässä kuluttamassa. Onneks alotin lukemisen ajoissa, mutta nyt mua stressaa jo sekin, että opiskelutekniikkani on liian aikaavievä ja teen ehkä turhaakin työtä.
Voiko kevätväsymys alkaa nyt jo? Toisaalta koeviikossa on se hyvä puoli, ettei paljoa ehdi ajatella omia tuntemuksia... :-) Joten lopetan valittamisen.
Onneksi 200 sivuakin lukiessa voi välillä sallia itselleen pieniä kirjoittelutaukoja, jos ei muuta. Haluaisin kuulla, onko teillä jotain vinkkejä koeviikon luku-urakan handlaamiseen kunnialla ja stressin lievittämiseen! Eli jos olet sattunut tätä postausta lukemaan, arvostaisin kommenttia. :)

Lopetankin tämän sekavan kirjoituksen... Ja lähden syömään! :D Tsemppiä kaikille tuleviin kokeisiin ja testeihin ja aamuherätyksiin ja now bye.

1.1.2013

Jotta tää päivämäärä ei ihan huomaamatta livahtaisi ohi seurauksena se, että luulen jatkuvasti vieläkin vuoden olevan 2012 enkä saa nauttia tästä uuden vuoden ja uuden elämän nostatusfiiliksestä, oli pakko tulla vähän kirjoittelemaan! Toistaiseksi tämä vuosi näyttää erilaiselta, niin hassua kuin se onkin. Yleensä tällaiset aikarajathan eivät oikeasti mitenkään näy arjessa, mutta nyt minusta oikeasti tuntuu erilaiselta. :D Siihen on kyllä muutama luonnollinen syy: pikkusiskot ovat olleet uutta vuotta äidilläni ja olen liian tottunut näkemään heidät vipeltämässä ympäriinsä :D, isosisko tuli kotiin melkein koko joululomaksi ja ollaan sitten vietetty kivaa aikaa ja oon sentään vähän saanut vaihtelua tylsään arkeen juhlimalla uutta vuotta ;-) Ja sitten vielä sellainen muutos perusmielentilassa on tässä viime päivinä ilmaantunut, että minä, tunnollinen opiskelija joka jaksoi lukea 31.12. kuuden hujakoilla viisikymmentä sivua historiaa ettei sitten koeviikolla tulisi stressiä (älkää pelätkö, en todellakaan nauti tällaisesta mutta joskus on käyttäydyttävä kuin järkevä opiskelija :---D), olen alkanut laiskotella pahemman kerran. Youtube ja tietokone ovat kavereita ja silleen. Oh god I hate my life! Yeah, mutta joo, onhan se hyvä että on löytänyt todellisen lomafiilingin näin sen viimeisenä päivänä :)

Saa nähdä, miten pärjään huomenna koulussa parin tunnin yöunella, joka on odotettavissa... Valvomiset menneet vähän överiksi kenties. Huoh, tää tuntuu niin epäreilulta, että meidän täytyy raahautua takaisin kouluun jo ennen loppiaista! Tähän kohtaan olisi ansaittu kunnon hermoloma lukio-opinnoista... :/ Mut eipä voi mitään, nyt lähetään eteenpäin hymy huulilla ja tehdään elämästämme viihdyttävämpää, jos se ei itseä tyydytä. :]