What to follow: my heart or my brain?

Paljon haaveksivana ja mietiskelevänä olen pohtinut tulevaisuuden ammattivaihtoehtojakin miljoona kertaa ympäri ja ämpäri kaikilta kannoilta. Tämä kaikki ajatusten kuluttaminen on johtanut siihen, että olen entistä enemmän sekaisin; en enää tiedä yhtään, mihin suuntaan lähteä. Sydämeni sanoo, että lukion jälkeen johonkin kirjoittajakouluun tai vaikka Aalto-yliopiston elokuva- ja TV-käsikirjoittajalinjalle (damn, kuinka mielenkiintoselta ja innostavalta tuo kuulostaa!!!). Pääni sanoo osittain päinvastaista: johonkin kunnolliseen ammattiin pitäisi päästä opiskelemaan, sillä ei ilman rahaa elä eikä kirjoittajalinjan valitseminen tuota mitään muuta kuin epävarmuutta - enkä sellaiselle varmaan edes pääsisi, sillä hakijoita on anyway runsaasti. Varsinkin tästä koulujen jälkeisestä ajasta muodostui tämän päivän mietintämyssyn sisältö. Äidinkielen opettajani nimittäin yllättäin kutsui minut juttusille ja karttoi tietoisuuttani kirjailijoiden hankaluuksista julkaista mitään - hylkäyskirjeitä saattaa tulla 50 kappaletta menestyneillekin kirjailijoille - mutta teki selväksi, että kaikki kustantamot eivät edes lue käsikirjoituksia läpi ennen kuin tekevät päätöksen, ja sekin on suuri askel, jos jostakin päin saa palautetta hylkäysilmoituksen lisäksi. Hän halusi kannustaa minua jatkamaan eteenpäin pettymysten jälkeenkin, sillä sisukkuus saatetaan palkita. En kyllä itse ole edes vakavissani harkinnut, että yrittäisin saada joskus julkaistua jotakin, sillä tiedän että se vaatisi valtavan onnenpotkun Suomen kokoisessa maassa. Ehkäpä opettajani luuli minun tosissani suunnittelevan kirjan julkaisuyrityksiä ja halusi valmistaa minut kohtaamaan pettymyksiä toinen toisensa jälkeen... :--D Mutta siis olen kyllä otettu, että opettaja on bongannut luokasta minut, kirjoittajaintoilijan, ja halusi uhrata ajastaan palasen minun henkilökohtaiselle ohjaamiselleni. :> Suoraan jos sanotaan, ei hänen luentonsa tosin oikein mitään auttanut, mutta ystävällistä joka tapauksessa!
Niin, päivitetään: sydämeni JA äidinkielen opettajani sanoo, että kirjoittaminen on se minun juttuni. Mutta jokainenhan tietää, kuinka epävakaa ala se on ja kuinka mahdottoman hankalaa on saada jalkaansa kenenkään oven väliin. Ainahan saa yrittää, mutta kun on vielä semmoinen seikka, etten ole ollenkaan varma kyvykkydestäni kirjoittaa esimerkiksi kokonainen kirja. Aika näyttää, eikä lähitulevaisuuteeni nyt mitään kirjan kirjoittelua mahtuisi tai ole suunnitelmissa, mutta epäilen silti. Kirjoittaminen on se vahvuuteni, mutta riittääkö se, sitä en osaa sanoa.
Siispä kumpaa seurata, sydäntä vai päätä - tunteita vai järkeä? :/

Something new but too much the same as always

Lukio alkoi tuossa melkein viikko sitten, enkä ainakaan ihan heti kyllästynyt itse opiskeluun. :) Hahah. Tässä on sitä uutuudenviehätystä havaittavissa, toisin kuin yläasteen toisella ja kolmannella luokalla, kun kesäloman jälkeen palasi aina siihen samaan vanhaan pakkopullan tankkaukseen. Nyt opiskelu on erilaista, jollain jännällä tavalla jopa innostavaa ja kiinnostavaa. Meillä itsellämme on enemmän vastuuta, mistä pidän, ja toki myös vapauksia, jotka luovat sellaisen fiiliksen ettei kouluun heti kyllästy. I like. Plussaa tuo myös pätevä äikänopettajamme (joka toisaalta osaa olla aivan käsittämättömän ärsyttävä, hankala, idiootti, naurettava, epäreilu ja sitten ehkä kuitenkin pätevä ja älykäs ja taas raivostuttava). Välillä äikän open (joka on nyt myös luokanvalvojamme........) nimi sijoittuu inhokkien listan puolelle ja yhtäkkiä hän on taas vaivihkaa livahtanut suosikkien tai edes siedettävien opettajien listalle - ehkäpä siitä syystä, että hänellä on ollut muutama hyvä päivä peräkkäin. Hyvä juttu on se, että kyseinen maikka tuo päiviin väriä, se jos joku on varmaa!
Huonoja puolia sitten löytyykin. Vaikka pienessä lukiossa on se hyvä seikka, että siellä saa intensiivisempää ja enemmän yksilöön kohdistuvaa opetusta, esimerkiksi opon luo tai kansliaan ei useinkaan tarvitse jonottaa eli asiansa saa hoidettua tehokkaasti, opettajat tuntevat oppilaat (mikä vahvistaa opetuksen yksilöön kohdistuvuutta) ja työrauha on todennäköisempi kuin jättikoulussa, löytyy meidän oppilaitoksestamme niitä ärsyttäviäkin asioita. Esimerkiksi ihmiset ovat tällä hetkellä raivostusmittarin kärjessä; samat naamat pyörivät jälleen samoissa tiloissa. Myös syventävien kurssien ja kielien tarjonta todellakin on suppea niin kuin voi odottaa. Ja meidänkin luokaltamme löytyy kaksinaamaisia selän takana naurajia, joita en voi sietää. Saa nähdä, miten kestän kolme vuotta samoja muita ylempänä omasta mielestään olevia pissiksiä ja ah, niin ihania täydellisyyksiä. Luulin, että lukiossa ne kikattavat tytötkin alkaisivat miettiä muiden tunteita - tai eivät nyt ainakaan alkaisi kiusata! Mutta ei.
Nyt kun olen saanut tilittää uudesta opiskelupaikastani, voin sinne ehkä hitusen tasapainoisempana taas huomenna astella ja yrittää luovia vihan ja innostuksen puolivälissä ketään (itseänikään) loukkaamatta.
Ja te samoihin vanhoihin uriinne jähmettyneet kympin oppilaat, joilla on oikeus arvostella, alistaa, lytätä ja haukkua muita sekä nauraa oman polkunsa kulkijoille, watch out, here comes one, and I'm not gonna let you make me feel bad, but follow my very own path, wear what I want to and care NOTHING AT ALL about your damn perfect opinions! And that's because we all have a right to do that, not just you and your perfect friends.
Kun provosoituu tarpeeksi maailman ärsyttävimmistä ja itsekkäimmistä ihmisistä, rohkaistuu sitä tekemään ihan mitä mieli tekee. Vaikka tallustamaan yöpuvussa kouluun tai pukemaan juhlamekon ja korkokengät ihan tavallisena, arkisena koulupäivänä ja hymyillä leveästi ohikulkijoille. So what!

Finally I know something for sure

Nyt minä sen keksin! Vihdoin mulla on edes yksi varma (?) tulevaisuudensuunnitelma! Oli aivan pakko tulla hehkuttamaan.
The great plan is: Lähden lukion jälkeen au pairiksi mitä luultavimmin Ranskaan. Olen lukenut ranskaa nyt kaksi vuotta ja lukiossa tarkoitus olisi lukea sitä se about 3 vuotta, tai ainakin mahdollisimman monta kurssia; en tosiaan ole laskenut, kuinka monta vuotta niistä yhteensä tulisi. :P Mutta siis, lukion jälkeen mun pitäisi osata tarpeeksi kyseistä kieltä, jotta pärjäisin maassa. Nytkin nimittäin muistiin on päntätty perusasioita, myös rutkasti sellaisia tapoja ilmaista asioita sekä sanoja, joita tulee varmasti tarvitsemaan lähes jokapäiväisessä elämässä. Lukion aikana kerään rahaa talteen - tosin minulla olisi jo nyt kasassa sen verran, että voisin lähteä, mutta onnistun taatusti kuluttamaan suuren osan niistä ties mihin kolmen vuoden aikana. Ja ajokorttikin olisi hyvä olla, mutta siihen kuluvia summia tuskin saan kokoon parissa vuodessa...
Mutta lörpöttely seis. Olen pitkään miettinyt, että olisi hienoa lähteä au pairiksi, mutta toisaalta haluaisin myös lukion jälkeen yrittää yliopistoon (tosin uskon, että mahdollisuuteni päästä sisään ensimmäisellä - ja kenties toisellakin - yrityksellä on suunnilleen 5 %). Ja jos haen sitkeästi yliopistoon enkä pääse, voi olla liian myöhäistä päästä enää minkään järjestön kautta au pairiksi, ja sitten edessä onkin harvinaisen tylsä ja turha välivuosi. Tämän monimutkaisen kuvion takia olen jo kerran haudannut au pair -haaveeni, mutta tässä eräs päivä oli pilvinen sää ja koneella surffaillessani satuin löytämään yhden vaihto-oppilasjärjestön (or whatever it is), ja löydön seurauksena kirjanmerkkilistani karttui jopa viidellä uudella linkillä. Vertailin hintoja mielessäni au pair -vuosi juuri Ranskassa (tosin otin talteen myös pelkästään USA:han au paireja välittäviä järjestöjä), ja huomasin, ettei tämä unelma ole ollenkaan tavoittamattomissani! Ohjelmamaksut vaihtelevat 195 eurosta 495 euroon, ja halvin sisältää vain sijoituksen, 290 euroon mahtuu esimerkiksi ohjelmaan sijoittaminen, henkilökohtainen palvelu, VIP-asiakkuus ja muita palveluja, opas, lähtijävalmennus, infopaketti ja osallistumistodistus, kun taas 495 euroon on sisällytetty lennot, kuljetus isäntäperheen luo ja perusvakuutus. Toki ohjelmamaksun päälle tulee kaikenlaisia lisäkuluja (vakuutus, viisumi, passi, peruutusturva, rikosrekisteriote) riippuen kohdemaasta, mutta uskon hetkellisen köyhtymisen olevan kokemuksen arvoista. Varsinkin, kun isäntäperheeltä saa taskurahaa elämiseen.
Jos lähtisin matkaan halvimmalla mahdollisella ohjelmamaksulla ja ostaisin lennot joltain halpalentoyhtiöltä plus tietenkin perusvakuutukset ynnä muut pakolliset blaablaat, säästäisin varmasti. Kaiken maailman VIP-asiakkuudet, ylimääräiset palvelut, oppaat ja infopaketit ovat turhia: netistä saa tarpeeksi tietoa maasta, johon on menossa, ja apua varmasti saa aina tarvittaessa vuoden aikana mistä tahansa. Sitten olisi ylimääräistä rahaa yllättäviin kuluihin, kulkemiseen ja ties mihin, mitä eteen tulee.
Jees, kuulostaa mahdolliselta! I'm so happy. :] Taidan siis suosiolla pitää välivuoden lukion jälkeen (ja hakea yliopistoon + käydä pääsykokeissa mahdollisesti, ihan vain kokemuksen takia) ja lähteä maailmalle lapsia hoitamaan!