If

Musta tuntuu
etten voi olla iloinen elämässäni
oikeasti, tarpeeksi, kokonaan
iloinen

jos en ikinä saa tuntea sun hymyäsi
omistettuna pelkästään mulle
sun katsettasi hakeutumassa suuntaani
ja sen suunnatonta lämpöä ihollani.

But that's what I'll keep doing.

Tämä kuulostaa äklömakeelta ja sitäkin se on, mutta myös äärettömän totta: jaksan herätä aamulla pimeyteen edessäni kahdeksan tunnin koulupäivä, pitää unelmat ja tavoitteet elossa ja hymyillä ilman sen erikoisempaa syytä vain sen yhden ihmisen takia, joten suunnitelmissa on tällä hetkellä odottaa niin pitkään että jotain tapahtuu. Jos ei tapahdu, odotan vielä hetken ja sitten toimin. Uskon, että tämä henkilö josta puhun, on odottamisen arvoinen.

Toistaiseksi tämäkin iloisuuden taso joten kuten riittää, mutta ennen pitkää tiedän janoavani jotain todellisempaa kuin pelkät unelmat, hymyt ja katseet.

Antakaa siis anteeksi tämä liian sokerinen postaus... :D