Happy new year!

Tää vuosi jää ehdottomasti miinuksen puolelle, ja pessimistipuoleni sanoo etten onnistu ensi vuonnakaan tekemään mitään ihmetekoja parantaakseni elämäni laatua. However, se on musta kiinni jos haluan elämältäni enemmän ja jotain muuta kuin nyt, niin kuin asian laita todellakin on. Mua masentaa jatkuvasti se, etten tee mitään muuta kuin käyn koulua ja pianotunneilla ja sit vaan lagailen himassa dataillen ja lueskellen silloin kun jaksan, kirjoitakaan en tarpeeksi... Tuntuu totaaliselta luuserilta.
Mut toisaalta, jos mun elämä olis nyt täydellistä, mitä oppisin siitä? Nothing. Mun aika vielä koittaa, mut lukioaika täytyy yrittää vaan sinnitellä, enköhän mä sen jälkeen ala pikku hiljaa löytää paikkaani täällä. Ja suuntaa, mihin jatkaa. :-)

Nyt sit vain kaikille oikein upeet vuodenvaihtumisbileet ja toiveikas alku uudelle vuodelle!

Up and down

The moment you start to feel so damn alone... Argh. Ensin tää kaikki jouluhössötys ja -ruoka ja -lahjat and all on saanu mut voimaan huonosti sekä henkisesti että fyysisesti, ja nyt tähän päälle piti vielä kasautua tää ajoittainen ja pakollinen hirmuisen yksinäisyyden tunne...
Ja sitten some tähän fiilikseen yhdistettynä alkoi tuntua ihan hirveeltä feikkaukselta taas vaihteeks, varsinkin Facebook. Miksi mäkin siellä aina vaan roikun vaikka tekisi mieli poistaa tili? Tuli vaan mieleen again...

Musta alkoi tuntua tossa äsken myös, että mun elämä menee jotenkin haaskuuseen minuutti minuutilta. Katon leffoja, joissa ollaan Ranskassa, Espanjassa, Italiassa, Englannissa, Karibianmerellä, Tyynellämerellä ja missä lie ja sen elokuvan ajan jaksan hymyillen katsoa roolihahmojen täydelliseksi uneksi kehittyvää elämää, mutta filmin loputtua iskee kaamea alakulo: en malta odottaa että pääsisin itse, oikeasti, in the real life kokemaan ja näkemään maailmaa, rakastumaan päätä pahkaa, elämään erilaisissa kulttuureissa, eroamaan, jatkamaan eteenpäin, selviämään vaikeista vaiheista, matkustelemaan ja matkustelemaan ja matkustelemaan... Mitä kaikkea. Mutta ei, täällä mä istun Suomessa pikku kylän rajamailla metsän keskellä ja vaan unelmoin tosta kaikesta.
Mutta kyllä se mun vuoro vielä tulee ja hyvää kannattaa odottaa, eikö?

Ja sitä paitsi mehän kuollaankin kaikki yksin. Ihan hyvä vaan vähän karaistua ja tottua tähän yksinäiseen olotilaan, right? ;)

No joo. Elämän loppupäätä ei saa miettiä vielä pitkään aikaan tai alkaa tosissaan tuntua siltä, ettei täällä ole mitään minkä vuoksi elää.

P.S. Sori, tulipas sekalainen postaus.

Xmas spirit

Tällä hetkellä kaikki upeasti! Vaikka en erityisemmin nauti lumesta, se kuitenkin tuo lisää valoa hämäryyteen ja pitää silmät auki, kun on väsynyt yhdeksän tunnin koulupäivän aikana useamman kerran :D Mutta mutta, uutisena sellainen kiva juttu kuin Harhakuvan viikon kirjallisuuden tittelin vienti! Vaikka Harhakuvassa onkin niin vähän kävijöitä että varmaan yhden ihmisen ääni on saattanut tuoda kyseisen tittelin minulle, olen superonnellinen, sillä tuntuu että vihdoin saan hieman vahvistusta sille että kirjoittaminen on minun juttuni. :-) Sitä tulee niin usein ajateltua, etten millään kirjoita tarpeeksi hyvin eikä minulla voisi olla tulevaisuutta kirjallisuuden parissa sen tuottajana, sillä siihen tarvittaisiin Suomen pienillä markkinoilla jotain erityistä. Eihän minulta sellaista löydy, tykkään vain kirjoitella mutta siihen se varmaan jää.
Lisäksi minusta ainakin tällä hetkellä tuntuu, että olen löytämässä omaa suuntaani opiskelun suhteen. Tutkiskelin tuossa yksi päivä hetken mielijohteesta Helsingin yliopiston sivuja ja löysin sieltä parikin oikeasti tosi houkuttelevaa laitosta. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että lukion jälkeen voisi yrittää hakea johonkin niistä, katsotaan nyt, mutta ainakin kiinnostus heräsi! :-)
Tästä opiskeluasiasta pääsenkin sopivalla aasinsillalla surkuttelemaan Oriveden opiston nykytilannetta. Lehdestä sai lukea ensin, että se on uhassa saada siirron nykyisestä sijainnistaan ja tänään yhden opettajan kohtalon kerrottiin olevan irtisanominen ja mahdollisesti useiden lomauttaminen. Voi eih, pelottaa, miten opistolle käy! Itse varmasti monien muiden joukossa elättelen toiveita yksivuotiselle kirjoituskurssille pääsystä vaikkapa lukion jälkeen - olen suunnitellut että jos sellaiselle pääsisi, sen jälkeen voisi yrittää hakea yliopistoon (tai jos haen heti lukion jälkeen enkä pääse, Orivedelle pääsy olisi tosi upeaa - jos sinne pääsisi! :D) - mutta rahahan tässäkin viimeistään tulee esteeksi. :))) Säästän säästän, mutta lukion jälkeisen kesän reilausreissu odottaa ja sinne ne rahat katoavat! :D
No mutta, palatakseni alun lumisen iloiseen tunnelmaan toivotan kaikille tätä tarkoituksella ja vahingossakin lukeville rauhaisat joulut! (:

You aren't alone, girl

Varmasti kaikki ovat jossain vaiheessa elämäänsä tunteneet itsensä enemmän tai vähemmän yksinäisiksi. Mäkin olen pitkään ajatellut olevani yksinäinen, epäsosiaalinen, jotenkin huono ja kykenemätön tutustumaan uusiin ihmisiin sen takia, että mulla on tasan neljä ystävää, joiden kanssa hengailen ja joista oikeastaan yhdelle kerron kaiken.

Olen viime aikoina kuitenkin ymmärtänyt ihan kantapään kautta, ettei isossa porukassa ole mitään hienoa. Mulla on kaikki mitä tarvitsen, kun mulla on se muutama hyvä ystävä ja lisäksi tuttuja, joiden kanssa voin esimerkiksi vaihtaa muutaman sanan koulussa jne. Oon katsonut tätä kikattava tyttölauma -meininkiä oikeastaan koko peruskouluni ajan ja luullut, että tällaseen porukkaan kuuluvilla suosituilla tytöillä on jotenkin parempi ja hienompi elämä kuin mulla takapulpetin tytöllä. Oonhan mä tiennyt, ettei se näin ole, mutta nyt olen vihdoin ymmärtänyt sen niin että voin oikeasti olla tätä mieltä. On varmasti coolia naureskella kolmenkymmenen tytön jengissä ja katsoa muita alaspäin, mutta muuta hohtoa siinä ei loppujen lopuksi ole ja vasta nyt olen oikeasti sisäistänyt, ettei sellainen olisi minua, vaikka kuinka yrittäisin niin ajatella. Oon aina ollut vetäytyvä persoona, mutta se ei tarkoita sitä että olisin epäsosiaalinen, erakko tai huonompi kuin muut, minkä takia en saa kavereita. Se vain yksinkertaisesti on parempi, että on joku joka ymmärtää, kuuntelee ja tuntee sut perinpohjaisesti. Jotkut ehkä tarvitsevat viidenkymmenen ihmisen hälinää ympärilleen ja satoja tuttuja mainittavaksi, mutta siinä tuttavuuksien tunteminen jää kyllä niin pintatasolle, että mietinpä vain, mitä arvostettavaa siinä on. En halua loukata tällä ketään, ei sillä, eri ihmisille sopivat erikokoiset kaveriporukat.

Toinen pointtini on, että kukaan tuskin on yksin, vaikka niin välillä tuntisi. Aina on joku, joka sua ajattelee ja välittää susta. Tällä planeetalla ei voi olla yksin. Vaikka vanhainkodissa viimeisiä päiviään ilman omaisia viettelevä pappa varmasti voi tuntea itsensä hylätyksi, olen varma, että joku on hänestä kuitenkin huolissaan tai välittää hänen kohtalostaan. There're just too many people around here it's waste of time to claim that nobody cares about you.
Tämä saattaa olla turhan kärkäs väite, mutta esitinpä sen kuitenkin ja vastaan saa väittää. Jos löytää elämästään sen jonkun ihmisen, joka välittää edes jollain tasolla, tietää ettei ole täällä yksin. Se olisi tosi tärkeää, sillä maailmahan osaa olla hirvittävä paikka. :)

Olen niin kiitollinen parhaasta ystävästäni, joka tämän mahdollisesti lukiessaan kyllä tietää että tarkoitan häntä, etteivät sanatkaan riitä. Hey you, sä saat mut tajuamaan etten tallaa tätä palloa yksin!

Anemic evening

Joulukuu ja lunta. Pari päivää sitten oli marraskuu eikä lunta lähimaillakaan. Se ois suoraan sanoen kelvannut mulle vielä pari kuukautta, vaikka pimeys masentaakin... Lunta ja 20 asteen pakkasia kestää vielä huonommin, äh! No anyway, koeviikosta selvitty ihan kunnialla läpi ja nyt on aikamoista löysäilyä, kun ei tarvitse paljoa muuta tehdä kuin raahautua kouluun tässä ennen joulua :-) Jotenkin tuntuu siltä, että olisi jopa parempi jos olisi tekemistä ja vaikka joku äikän projekti meneillään, mutta parasta se nyt on vain nauttia, että kotiin päästyään ei tarvii juosta heti prokkisten ja läksyjen ja kokeisiinluvun kimppuun!

Sain kokeita tänään takaisin, ja koska ainakin muutamaan numeroon oon aika tyytyväinen ja matikastakin pääsin reilusti läpi :D, sallittakoon pientä kenkähaaveilua. ;)

Uijui, noita kolmannen rivin toisia kenkiä, China girlin kiilakorkosandaletteja, kuolasin viime kesänä mutten raaskinut 60 eurolla ostaa... Ja nyt ne olisivat Nellyllä alessa 18 egellä! Mutta jäljellä on vain kokoa 40. Voih, ilmeisesti nuo popot eivät ole tarkoitettu mulle!
Noista vikan rivin ekoista kiiltävistä korkkareista täytyy sanoa sananen, sillä ne hieman poikkeavat normaalista tyylistäni... :D En enää tiedä itsekään, mihin niissä oikein ihastuin ja nyt ne näyttävät jokseenkin äklöiltä, mutta aikamoiset biletyskengät ne kyllä olisivat! :'D

Tästä tuli nyt lievästi sanottuna sekalainen postaus, mutta pakko jakaa teidän satunnaisten lukijoiden kanssa eräs ilouutinen! Löysin meidän kyläpahasemme pikku kirjastosta viime viikolla yhden suosikkikirjailijani uuden kirjan! Wuhuu :> Nyt on joksikin aikaa tekemistä iltaisin... :D Ai niin, kyseinen kirjailija on nimetty Carlos Ruiz Zafóniksi ja uuden opuksen, joka on löyhästi jatkoa kahdelle edelliselle (joista toinen mulla on omana, ah ihanuutta! :D) nimi onpi Taivasten vanki. Pyydän saman tien anteeksi äskeistä lausehirviötä huonoine tyyleineen mutta ei se mitään, eteenpäin! :P

Jotta tämän postauksen sekalainen linja säröilisi vielä vähän lisää, heitän loppuun erään unettoman yön (vaihteeksi) tuloksen.

Lapsuuden takapiha

Tuore asfaltti tuoksuu
makealta kuin lakritsi
siirappiselta
niin kuin mansikkakuvioinen lierihattuni
johon äiti teki taitoksen otsalle

Kun mustalle peilijäälle kaatuu
kohtaa omat ajan vääntäneet kasvonsa
avohaavat polvissaan
niin kuin eilen

Sanat kaikuvat tytön kerran enkelikiharoiden peittäneessä päässä
mieli muistaa petoksen
sillä arvet tuntuvat yhä polvissa

niin kuin ne olisi saatu vasta
eilen

You can't be happy if you don't do anything for it yourself

Iski tässä pieni väsymys nyt lukion ekan vuoden toisen koeviikon keskellä! Mua masentaa ensi jakso, vaikka yritän ajatella hirveästi sen hyviä puolia... Mitä sitä huijaamaan itseäni, myönnettävä se on että siitä tulee hemmetin tylsä. Mulla ei ole mitään muuta kivaa tai kiinnostavaa ainetta kuin ranska, jonka kursseja käyn siis yksinäni - joo, meillä on 14 ykköstä meidän lukiossa. :-) Se tarkoittaa sitä, että mun pitää tehdä tosi paljon työtä sen eteen, sillä joudun tietenkin vastaamaan kaikkiin kysymyksiin ja tehtävien kohtiin itse. Opiskelu on tehokasta mutta uuvuttavaa. Muita jakson aineita ovat ainakin fyssa, hissa, psyka, ruotsi, musa, kuvis ja mantsa. Psykologian pitäisi olla kiinnostavaa, mutta tässä tullaan tähän mun pienoiseen ongelmakohtaan: olen jossakin määrin kyllästynyt ko. aineen opettajaan, ja siksi mua vähän ärsyttää se, ettei jaksoa tee yhtään mukavammaksi kestää joku itselleni tärkeä aine. Niitä kaikkein tärkeimpiähän ovat äikkä ja enkku (ranskakin on joo, mutta se yksin opiskelu välillä väsyttää...), ja kummastakaan en ensi jaksossa saa "nauttia". :-) Naurattaa oikein. Kai nuo fysiikat ja ruotsit ovat sen verran luotaantyöntäviä aineita mulle, ettei musa tai psykakaan saa 3. jaksoa kuulostamaan paremmalta.

Vihdoin pääsen siihen, mihin otsikkokin löyhästi viittaa. Mun ongelma tosiaan on se, että annan opettajien vaikuttaa ihan liikaa opiskeluintooni. He eivät oikeastaan vaikuta niin, että muutenkin kiva aine muuttuisi niin ihanaksi että lähtisin opiskelemaan sitä pelkän maikan takia, vaan mieluumminkin niin, että joku ihan okei, lähes mielenkiintoinenkin aine, menettää pluspisteitään vähän tylsän tai ärsyttävän opettajan takia. Murh. Mitähän tähän keksisi ratkaisuksi?

Itselleni vieläpä kaikkein masentavimmat kuukaudet ovat marras-maaliskuu (aika monelle varmaan samat), ja tämä kolmas, tylsistyttävä jaksohan alkaa 3.12. ja loppuu siinä jossain helmikuun alussa... Mitä ihmettä keksin piristääkseni itseäni? Näistä kahdesta suosikkiaineestani on kai päässyt muodostumaan hieman liiankin tärkeitä, ja vaikka olen alkanut panostaa kokeisiin lukemiseen enemmän kuin yläasteella (jossa sai kokeista 9- jos luki vihkomuistiinpanot, ja tämä taktiikkahan ei lukiossa enää toimi), ei tällä hetkellä mikään ensi jakson aineista tunnu niin houkuttelevalta että voisin kuvitella jaksavani edes lukea kokeisiin. Ähh. Toisaalta tiedän kyllä, etten anna itseni alittaa rimaa niin pahasti, etten lukisi ollenkaan kokeisiin. Olen nytkin päntännyt kemiaa koko viikonlopun, vaikka inhoan sitä enkä oikein ymmärräkään tällaisia matemaattisia aineita. :) Hmh.

Oon oikeesti tainnut addiktoitua äikkään ja enkkuun. Miten kouluaineeseen voi addiktoitua?

Vielä äsken mä panikoin sitä, että aika lentää niin hirvittävän nopeesti ohi juuri kun oon alkanu tykätä lukiosta ja mulla on pitkään ollut tasasen hyvä mieliala. Nyt en enää tiedä siitäkään. Mun pitää ite päästä tästä ylös, mutta miten?

Nyt kun olen ajautunut sopivaan umpikujaan, ajattelin kysyä, olisitko sinä satunnainen lukija niin ystävällinen, että kommentoisit omia kokemuksiasi tai vinkkejäsi tällaisesta kouluinnostuksen alhosta takaisin ylöspäin pomppaamiseen?

Niin se kai on, että vaikka olisi kuinka vahva ihminen (enkä sano että minä olisin ollenkaan vahva), joskus tulee se hetki vastaan, että on myönnettävä tarvitsevansa jotakuta jaksaakseen eteenpäin ja löytääkseen oikean polun.

Another night awake but now alone

Hui kun tuli saaad otsikko. :D Tällä kertaa oli sellaista asiaa, että unetonta yötä tässä viettelen... :) Meidän lukiolla oli yökoulu to-pe yönä, ja oli kyllä hauskaa, mutta unirytmi heitti sitten täysin ympäri. Yay. Yön saldona muuten muun muassa valokuvasuunnistusta = päätöntä ryntäilyä ja liukastelua käytävillä ja luokkien ympäri kääntämistä :D, pingiksen peluuta kolmelta ja neljältä yöllä, pianonsoittoa musiikin luokassa viideltä ja sen jälkeen oli pakko käydä istumaan ihanan kovalle lattialle! Lopulta lähdettiin puoli kuuden aikaan talsimaan kaverille ja katottiin parituntinen leffa ennen kuin sain kyydin kotiin. Kaveri ei uskaltanut mun antaa nukahtaa, koska mulla on voimakas kissa- ja lievä koira-allergia ja talossa on ollut kissa & on koira. Viime käynnillä hengitystiet vetivät tukkoon ja näin, eli ymmärrätte varmaan että A pelkäsi mun tukehtuvan jos nukahtaisin :D Olen tähän niin tottunut ja mulla on astmalääke aina mukana, ettei se kuulosta omissa korvissani miltään, mutta tiedä satunnaisista lukijoista... :P Anyway siis nukahdin varmaan puol ysin aikaan ja heräsin ennen 16 :-) Ai että kun on mukavaa nyt maistella seurauksia tästä yön koululla viettämisestä! No, olipahan kivaa ;)

Tästä tuli tällainen tylsä tapahtumienkertauspostaus. Blaah. Tapananihan ei ole tällaisia ollut tehdä, joten menkööt ajan piikkiin tai sitten saatte nauttia harvinaisesta herkusta... :'D
Se piti vielä sanoa, että harmittaa. :-) Oon päässyt netissä toimivalle kirjotuskurssille mukaan, mutta heti toisen tehtävän kohdalla mulle tuli vastaan liian korkea este nimeltään liikenevän ajan puute eli en ehtinyt tehdä sitä palautuspäiväksi. Jos joku siellä on nyt vaikkapa yläasteella ja harkitsee lukioon hakemista, haluankin painottaa, ettei sinne kannata hakea jos ei oikeasti jaksa tehdä kouluhommia kärsivällisesti oikeastaan päivittäin. Ennen koeviikkoja varsinkin projektit kasaantuvat päällekkäin ja hirmuinen kiire iskee, ja siinä voi käydä niin, ettei ehdi nähdä kavereita ja jos tapaa stressata, yöunetkin saattavat viivästyä. 8) Houkuttelevaa, vai mitä? Kerronpa vielä semmoisen tunnetun faktan, että sana lukio on enemmän kuin kuvaava sana tälle opinahjolle. Ihan oikeasti tämä on yhtä lukemista, ja pärjätäkseen opinnoissa täytyy siihen löytyä motivaatiota ja jaksamista. Kokeista ei pääse läpi samanlailla kuin yläasteella - luet vihkomuistiinpanot läpi ja saat 9-, ehei, lukiossa kirja on luettava varsinkin jos ei ole tehnyt jakson aikana paljon mitään. Ei vaatimustaso kuitenkaan mahdoton ole: jos sinulla on yhtään taipumusta lukemisen sujumiseen ja keskittymisen onnistumiseen, pystyt luultavasti pitämään yllä kiitettäviä numeroita ainakin jonkun aikaa. Rimahan tästä nousee pikku hiljaa...

Olisi aikamoinen sattuma, jos tämän sepustuksen sattuisi lukemaan joku, jolle siitä olisi oikeasti hyötyä, mutta ainakin keksin vähäksi aikaa jotain tekemistä täksi yöksi. (8